9. Kohtaaminen

Harry Benton oli saapunut Helsinkiin edellisenä päivänä. Hän oli kierrellyt toreilla ja liikkeissä aivan niin kuin kuka tahansa ulkomainen turisti. Koska hänet oli komennettu tehtävään kesken hyvin ansaitun loman, mielikuva turistina olemisesta tuntuikin jotenkin luonnolliselta. Työn ja huvin yhdistäminen tapahtui kuin itsestään.

Vaelleltuaan aikansa Helsingissä Benton oli mennyt lentokentälle ja noussut Kuopioon menevään iltakoneeseen. Pieneen idylliseen savolaiskaupunkiin saavuttuaan hän oli hakeutunut ensi töikseen hotelliin. Hän oli purkanut matkalaukkunsa ja istui nyt jalat pöydällä katsomassa kaapeli-TV:n ohjelmaa. Vieressään hänellä oli lasillinen kylmää Coca-Colaa. Hän nautiskeli sitä hitaasti samalla kun katseli satelliittilähetystä valtameripurjehduskilpailusta. Benton oli itsekin ylittänyt Atlantin purjeveneellä, joten aihe kiinnosti häntä.

Maailman hotellihuoneet olivat tuttuja Bentonille. Tämä kuopiolainen hotelli vaikutti tasoltaan keskinkertaiselta. Se ei häikäissyt loistokkuudellaan, mutta tarjosi ne palvelut ja mukavuudet, joita kokenut matkailija tarvitsi. Benton viritteli satelliittipuhelimensa käyttökuntoon ja otti yhteyden päämajaan:

- Benton täällä. Olen saapunut kohteeseen. Raportoin parin päivän päästä, tai ennenkin, jos jotain ilmenee. Toistaiseksi ei havaintoja.

Päätettyään puhelun Benton lähti kaupungille. Hän tiesi, että ilta oli ufotutkijoiden parasta aikaa. Silloin tapasi paikallista väkeä baareissa ja ravintoloissa, ja voi saada vihjeitä ufohavainnoista. Niinpä Benton suunnistikin kulkunsa lähimpään ravintolaan, Kultaiseen Härkään. Sieltä hän saisi toivottavasti jotain haukattavaakin.

Kultainen Härkä näytti olevan varsin suosittu paikka. Mikään liikemieskuppila tämä ei selvästikään ollut. Asiakkaat olivat pääasiassa nuorehkoja parrakkaita miehiä ja pitkätukkaisia naisia. Vaatetuksen perusteella voi kuvitella heidän joukossaan olevan taiteilijoita, poliittisia toisinajattelijoita ja yleensäkin jonkinlaista vaihtoehtoväkeä.

"Taisinpa tulla oikeaan paikkaan", Benton pohti. "Tällaisessa seurassa viihtyvät UFO-mielisetkin."

Bentonille oli vuosien varrella kehittynyt eräänlainen erikoisaisti UFO-havaintojen etsiskelyssä. Hän tiesi, millaisille ihmisille oli turha mennä puhumaan aiheesta, mutta hän tiesi myös, millaisia ihmisiä kannatti lähestyä. He olivat niitä, joita joku voi kutsua "ufouskovaisiksi". He tiesivät paljon, ja he olivat alttiita aina uudelle UFO-tiedolle. Heidän joukossaan yleensä joku tiesi aivan viimeisimmätkin kuulumiset.

Istuuduttuaan hetken aikaa lasi kylmää Colaa edessään ja odotettuaan illallis-annosta, Benton alkoi vaivihkaa tarkkailla ympäristöään. Hän mietti, miten pääsisi kontaktiin ravintolan asiakkaiden kanssa herättämättä kuitenkaan liikaa huomiota. Kokemuksesta hän tiesi, että hän ei voisi lähteä kiertämään pöydissä kysyen jokaiselta, ovatko he nähneet ufoja viime aikoina. Tällainen olisi aivan mahdotonta. Sen sijaan hän voisi ohimennen kysyä joltakin jotain yhdentekevää. Saatuaan tämän sanomaan muutaman sanan, olisikin tästä vaatimattomasta alusta yleensä helppo parilla lisäkysymyksellä saada aikaan kunnon keskustelu. Ennen pitkää Benton esittelisi itsensä kirjailijaksi, joka kirjoittelee UFO-romaaneja. Ja eikä aikaakaan, kun keskustelun toinen osapuoli olisi kertonut kaiken tietämänsä ufoista ja vieläpä paljastanut kaikki muutkin tuntemansa UFO-havainnoitsijat. Parhaassa tapauksessa hän jopa olisi esitellyt Bentonin heille.

Vanha tuttu taktiikka ei pettänyt tälläkään kertaa. Tuskin oli tuntiakaan kulunut Bentonin saapumisesta ravintola Kultaiseen Härkään, kun hän jo istui eräiden nuorten miesten pöydässä keskustelemassa niitä näitä. Pahaksi onneksi miehet eivät tienneet ufoista mitään, eivätkä olleet koskaan nähneet tuntemattomia lentäviä esineitä. Politiikasta he sen sijaan tuntuivat olevan kiinnostuneita.

"Eipä anneta periksi", Benton mietti todettuaan ensimmäisten keskustelukumppaneiden tiedot avaruuden ilmiöistä vähäisiksi. "Seuraava tapaamani ihminen voi jo tietää enemmän", hän ajatteli. Samassa hän nousi pöydästä ja lähti kävelemään kohti baaritiskiä, jonka ääressä eräs mies ja nainen juuri keskustelivat. Saavuttuaan tiskille Benton vilkaisi vierellään olevaa kaunista naista ja pyysi samalla yhden vodka-Colan jäillä. Hän oli maailmalla liikkuessaan havainnut, että vain harvat ihmiset menevät iltaisin ravintolaan juomaan pelkkää virvoitusjuomaa. Jos aikoi päästä luontevasti keskusteluun ihmisten kanssa, oli noudatettava periaatetta: "Maassa maan tavalla". Benton noudatti tätä maan tapaa vain puoliksi; hän tilasi, mutta jätti useimmiten juoman lasiin koskemattomana.