Anja Salo käänsi vilkkuvalon päälle ja kurvasi pois päätieltä. Kukkaniemeen oli vielä kymmenisen kilometriä, ja hän painoi lisää kaasua. Hän oli tottunut reippaaseen ajoon, eikä sateen liukastama pikkutie juuri hidastanut hänen vauhtiaan. Pari kertaa Anja Salon auto suorastaan pomppasi ilmaan mäen harjalta ja muutaman kerran se pyrki liukumaan kylki edellä hänen ajettua liian kovaa mutkaan. "Ei Mika vaan Anja", kuljettaja mumisi mielessään verratessaan ajoaan kuuluisan Formula-kaimansa vielä vauhdikkaampaan menoon.
Benton istui Kukkaniemen talon tuvassa, kun Salo kaarsi pihaan.
- Minua taidettiin jo tulla hakemaan, Benton sanoi talonväelle pojan toimiessa tulkkina. - Kiitoksia oikein paljon, että sain olla täällä. Lähetän vaatteet teille, kunhan olen saanut omani kuiviksi.
Salo koputti ulko-oveen, ja isäntä meni avaamaan. Myös Benton siirtyi ovelle.
- No hei. Hauska nähdä sinua, Salo tervehti Bentonia hymyillen ystävällisesti.
Myös Bentonin ilme kirkastui, kun hän tervehti Saloa. Enemmittä puheitta hän siirtyi Salon kanssa tämän autoon kiitellen vielä mennessään ystävällistä talonväkeä. Salo käynnisti auton ja hurautti maantielle. Hetkeen kumpikaan ei osannut aloittaa keskustelua. Vihdoin Benton yritti sanoa jotain:
- Niin, ihmettelet varmaan... tuota...
Salo purskahti nauruun.
- Ota rauhallisesti, minulla on aikaa kuunnella, hän sanoi ja vilkaisi ystävällisesti Bentonia. Ellei autossa olisi ollut pimeää, olisi saattanut nähdä punan kohoavan Bentonin kasvoille. Vaikka hän olikin nähnyt maailmaa, ei hän ollut mikään kokenut naistenmies. Salon hymyssä oli jotain, joka sai hänet häkeltymään.
- No niin. Aloitanpa vaikka siitä, kun me viimeksi tapasimme. Sen jälkeen on tapahtunutkin yhtä ja toista.
Benton selosti seikkailujensa vaiheita Salon kysäistessä välillä jotain yksityiskohtaa. Heidän näitä jutellessaan taittui matka Kukkaniemestä kaupunkiin kuin huomaamatta, ja pian he olivat Salon hotellin pihassa. He jatkoivat samaa tietä Salon huoneeseen, jossa Bentonin vielä kosteat vaatteet levitettiin kylpyhuoneen patterille kuivumaan. Salo tarjosi Bentonille lämmintä teetä ja pikkuleipiä. He vaihtoivat vielä muutaman sanan ja vilkuilivat välillä toisiaan katseilla, joiden sävystä olisi ollut vaikea erehtyä.
Benton haukotteli. Ilta oli ollut niin vaihteleva, että hänellä ei ollut aikaa huomata väsymystään. Nyt kun kello oli jo yli yksi yöllä, päivän seikkailut alkoivat väistämättä painaa hänen silmäluomiaan. Hän istahti sängylle ja laskeutui pitkäkseen aivan vain hetken levätäkseen - mutta vaipui saman tien kuin huomaamatta uneen. Hänen unissaan vilisi pistoolit kourassa riehuvia tappajia, myrskyisestä järvestä hyökkääviä avaruuspetoja ja kaikkea muuta "tavanomaista". Sellaista, jota hänen tilanteessaan ihmisen voi olettaa unissaan näkevän.
Anja Salo istuskeli vielä hetken aikaa nojatuolissaan selvitellen papereitaan ja järjestellen käsilaukkuaan. Hieman hymyillen hän vilkaisi silloin tällöin Bentonia, joka näytti nukkuvan rauhallinen ilme kasvoillaan. Sitten Salokin vähitellen valmistautui nukkumaan. "Huomenna meillä onkin paljon selvitettävää", hän mietti mielessään laskeutuessaan hotellihuoneen leveään parisänkyyn Bentonin viereen. Kuinka paljon selvitettävää heillä todella olisi, sitä ei osannut aavistaakaan.
Anja Salon napsauttaessa hotellihuoneensa yöpöydän valon sammuksiin, koko kaupunki vaikutti hiljaiselta - niin kuin se yleensä tähän aikaan yöstä vaikuttaa. Pinnallinen hiljaisuus oli kuitenkin harhaanjohtavaa, sillä tämä yö tulisi jäämään monien kaupunkilaisten mieleen kaikkea muuta kuin hiljaisena. Siitä pitäisivät huolen tuntemattomasta avaruusaluksesta levittäytyneet olennot - jotka vasta nyt olivat saaneet ihmismetsästyksensä todella käyntiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.