4. Erikoismies

Vaikka jotkut lapsena haaveilevat veturinkuljettajan ammatista ja päätyvät aikuisena veturinkuljettajiksi, suurimmalla osalla ihmisistä lapsuuden haaveammatit jäävät toteutumatta. Näin oli tapahtunut myös Harry Bentonille. Ollessaan pieni lapsi hän katsonut televisiosta varhaisten astronauttien sankarijuhlintaa ja haaveillut monen muun pikkupojan tavoin astronautin urasta. Nuorena koululaisena tavoite oli muuttunut realistisemmaksi taistelulentäjän ja myöhemmin liikennelentäjän uraksi. Nämä puolestaan olivat saaneet College-vuosina antaa tilaa merikapteenin ammatille haaveiden listalla. Päätyessään yliopistoon teknisten aineiden ja biologian pariin, Benton oli vähitellen tajunnut ajautuvansa muualle kuin lapsuutensa sankariammatteihin, nimittäin arkipäiväiselle tutkijan ja tiedemiehen uralle.

Bentonin ensimmäiset työpaikat olivat olleet pitkästyttävää puurtamista yliopistojen laboratorioissa tai arkielämän kenttätöissä. Tuon tuostakin hänen mieleensä oli tullut ajatus, että jos jompikumpi hänen varhaisimmista ammattihaaveistaan olisi toteutunut, hän voisi juuri sillä hetkellä vaikkapa ohjata matkustajakonetta jossakin Australian yläpuolella tai navigoida rahtilaivaa Intian valtamerellä. Näissä ammateissa hän olisi saanut kokea sellaista miehistä seikkailua, jota hänen toteutuneet työtehtävänsä, kuten laboratoriotulosten syöttäminen tietokoneelle tai lujuuslaskelmien tekeminen jollekin rakenteelle, eivät juuri tarjonneet.

Harry Bentonin isä, Eddie Benton oli työskennellyt erään öljy-yhtiön insinöörinä eri puolilla maailmaa, ja nuori Harry oli lapsena kuunnellut isänsä jännittäviä kertomuksia öljynporauksista luoksepääsemättömissä viidakossa, sotien ja yllättäen räjähtäneiden öljypalojen keskellä. Eräs tällainen räjähdys oli lopulta koitunut Eddie Bentonin kohtaloksi pojan ollessa yksitoistavuotias.

Ehkä isän matkat kaukaisissa maissa ja hänen varhainen tapaturmainen kuolemansa olivat jättäneet pojan mieleen levottoman seikkailunkaipuun. Tai ehkä syynä oli jokin muu. Kuka tietää. Joka tapauksessa Harry Benton oli koko tutkijanuransa ajan tuntenut tyytymättömyyttä tavalliseen rutiinityöskentelyyn ja kaivannut jotain vaihtelevampaa. Niinpä kun virka Kansallisessa Ufotutkimusinstituutissa oli tullut hänen tietoonsa, hän oli heti pyrkinyt siihen.

Uusi työ oli ollut Harry Bentonille lähes kaikkea sitä, mistä hän oli nuoruudessaan haaveillut. Hän oli saanut matkustella mitä erilaisimmissa paikoissa ja mitä erilaisimmilla kulkuneuvoilla. Pari kertaa hän oli päässyt matkustajaksi jopa ydinsukellusveneeseen. Ufotutkimusinstituutti oli järjestänyt tutkimustehtävien välissä Bentonille monenlaista ammatissa tarvittavaa lisäkoulutusta, harjoittaen hänet mm. Yhdysvaltain laivaston erikoiskurssilla laitesukeltajan tehtäviin.

Tutkijantyönsä, matkojensa ja koulutuksensa aikana Benton oli tutustunut suureen joukkoon eri alojen ihmisiä ja seurallisena ja sympaattisena ystävystynyt monien kanssa.

Harry Benton oli hieman päälle kolmekymmenvuotias. Hänen tumman tuuhean tukkansa ympäröimät kasvonpiirteet olivat miellyttävät, ja hänen silmistään huokui ystävällisyyttä. Benton vaikutti lempeältä, mutta kuitenkin tarvittaessa määrätietoiselta. Hänen pitkä harjaantunut ulkomuotonsa toi mieleen palvelemisen jossakin henkisesti ja fyysisesti vaativassa ammatissa, kuten upseerina. Ulkonäöstään huolimatta Benton ei kuitenkaan ollut pienimmässäkään määrin "militaarinen". Hänen sotilasansionsa rajoittuivat muutamaan armeijan erikoiskurssiin, ja tämä lyhyt tutustuminen sotilasilmapiiriin oli riittänyt vakuuttamaan hänelle, että armeijaympäristö tiukkoine säännöksineen ja hierarkioineen ei ole häntä varten.

Benton oli palannut pari viikkoa sitten pitkältä Kauko-Idän matkalta ja vietti nyt hyvin ansaittua lomaa Long Islandin asunnollaan odotellen mihin uusi komennus hänet seuraavaksi veisi. Paikka voisi olla yhtä hyvin New Yorkin keskuspuisto kuin Borneon luoksepääsemätön viidakkoseutu. Benton oli jäljittänyt tuntemattomia avaruuden ilmiöitä Afrikan pimeimmissä sademetsissä, Himalajan korkeimmilla huipuilla ja valtamerten syvyyksissä, vain muutama paikka mainitaksemme.

Benton istui lepotuolissa talonsa uima-altaan ääressä naukkaillen välillä lasista, jossa oli Coca-Colaa, jäitä ja sitruunaviipale. Alkoholista hän ei erityisemmin välittänyt, vaikkei mikään raivoraitis ollutkaan. UFO-ilmiöissä oli hänelle huumaavia kokemuksia aivan riittämiin.

Ovikello soi, ja Benton meni avaamaan. Oven takana oli hänen vanha tuttavansa Roger Southend. Benton tervehti ystäväänsä:

- No, mikäs sinut tänne tuo? Etkö enää asukaan Euroopassa?

- Enhän toki. Tutkimustyöni loppui jo kuukausia sitten. Viime ajat olen järjestellyt arkistoja instituutissa. Mutta sinua ei ole näkynyt. Luulin jo, että olet siirtynyt muihin hommiin.

Miehet jatkoivat keskusteluaan. Benton kertoi tutkimusmatkoistaan, jotka viime aikoina olivat keskittyneet yliluonnollisten sieppausilmiöiden kartoittamiseen. Hänen uusimmat raporttinsa ja haastattelunsa teettäisivät instituutilla taas paljon töitä. Rogerkin saisi uutta järjesteltävää, vaikkakin varsinainen tieteellisten faktojen analysointi tehtäisiin supertietokoneilla.

- Kuulehan Harry, Southend jatkoi. Oikeastaan minulla oli asiaakin. Kiinnostaisiko sinua lähteä käymään Suomessa? Bill pyysi kysymään. Hän tietää, että olet lomalla, joten hän ei itse kehdannut ottaa yhteyttä sinuun.

- Samapa tuo. Loma on alkanutkin jo tuntua pitkästyttävältä. En taida enää osata olla aloillani. Ei minusta ole istuskelemaan päiväkaudet uima-altaan reunalla. Kun on aina reissun päällä... tiedäthän.

Roger Southend tiesi hyvin, mitä hänen ystävänsä tarkoitti. Hän oli itsekin ollut vuosikausia kenttätehtävissä, ja siirtyminen niistä takaisin kirjoituspöydän ääreen oli hänellekin ollut vaikeaa. Perheen perustaminen oli tosin helpottanut asiaa. Tai katsantokannasta riippuen: tehnyt sen välttämättömäksi.

Harry Bentonin ei tarvinnut käyttää päiviä matkavalmisteluihin, kuten jonkun tavallisen turistin ehkä tarvitsisi. Benton oli viettänyt suurimman osan viime vuosistaan ulkomailla, joten hän tiesi kokemuksesta mitä matkoille kannatti ottaa mukaan ja mitä ei.

Koska Ufot ilmestyvät ja katoavat ennalta ilmoittamatta, tutkijat joutuvat yleensä lähtemään matkoilleen hyvin nopeasti, jos mielivät saada tuoreita havaintoja. Niinpä Bentonillakin oli tapana säilyttää tärkeimpiä matkatavaroita valmiiksi pakattuna pienessä laukussa, joka oli helppo napata nopeasti mukaan. Paitsi eräitä tieteellisiä tutkimuslaitteita, UFO-tutkijan perusvarusteisiin kuului mm. satelliittipuhelin siihen kytkettyine tietokoneineen, minikokoinen videokamera, kaksi eri tyyppistä filmille kuvaavaa kameraa sekä pieni haastattelunauhuri. Viimemainittu oli erityisen tärkeä, sillä huomattava osa UFO-havainnoista perustui silminnäkijöiden kertomusten taltiointiin.

Jo saman päivän iltana, jona oli tavannut ystävänsä Roger Southendin, Benton nousi Helsinkiin lähtevään MD 11 -tyyppiseen matkustajakoneeseen. Helsingistä hänen oli tarkoitus jatkaa matkaansa pieneen, keskellä Suomea sijaitsevaan Kuopion kaupunkiin. Lentoon kuluvan ajan Benton käytti tottuneena matkustajana hyväkseen tutustumalla kohdemaataan esittelevään kirjallisuuteen. Hän oli napannut lähtiessä mukaansa yhden matkaoppaan ja historiateoksen Ufotutkimusinstituutin kirjastosta.