31. Johtolangat umpisolmussa

- Nyt kaupungissa on helvetti irrallaan, rikostutkija Paavola sanoi nuorelle konstaapelille, joka saapui huoneeseen. - Langat eivät pysy enää käsissäni. Missä se Saarinenkin juuri nyt on?

Nuori konstaapeli, joka oli hetki aikaisemmin saapunut aamuvuoroon, ihmetteli rikostutkijan pahantuulisuutta.

- Mikäs nyt on hätänä?, hän kysyi.

- Hätänä, hitto vie. Koko kaupunkihan on kuin sodassa. Ei nyt ole hädästä kyse vaan pahemmasta. Missä se Saarinen on?

- Tulee käymään illalla. Viettää jotain korvaavaa vapaapäivää. Sellaista se puhui eilen.

- Vapaa... ei pahus soikoon... tästä ei tule mitään. Koeta saatko sen kiinni. Pyydä tulemaan tänne heti. Viettäköön vapaansa joskus myöhemmin. Ja miksi täällä on niin helkkarin kylmäkin? Soita saman tien talonmiehelle.

Poliisilaitoksella kävi kova tohina. Ensiksi oli poliisipartio lähetetty tutkimaan jotain pahoinpitelyä, ja kun se oli lähtenyt, oli tullut ilmoitus uudesta tapauksesta. Oli lähetetty uusi partio, ja hetken päästä oli jälleen puhelin soinut ja tullut ilmoitus uudesta tapauksesta. Eri puolilla kaupunkia tuntui ihmisiä kadonneen kuin tuhkatuuleen. Sairaalassa makasi joku käsi irti revittynä. Läheisellä bensa-asemalla oli auto palanut romuksi.

Paavola antoi nuorelle alaiselleen joitakin käskyjä ja näppäili sitten Anja Salon numeron. Puhelin soi hetken. Uninen naisääni vastasi:

- Salo puhelimessa.

- Paavola täällä. Taisin herättää. Jos jaksat, niin voisitko tulla tänne asemalle mahdollisimman pian. On tullut uusia ilmoituksia katoamisista. Ja joku on pahoinpideltynä sairaalassa.

- Olen siellä aivan hetken kuluttua, Salo vastasi. - Pyydän Bentonin mukaan.

Benton oli herännyt puhelimen ääneen. Edellisillan seikkailut, kuten uinti jääkylmässä vedessä ja pako juosten metsän läpi tuntuivat yhä hänen jäsenissään. Hän kohottautui sängyltä ja kääntyi katsomaan Saloa.

- Mistä on kysymys?

- Haluatko lähteä poliisilaitokselle? On ilmennyt uusia tapauksia.

- Tulen kyllä, mutta ensiksi minun on soitettava yksi puhelu. Mene sinä vain ensiksi, tulen myöhemmin perässä.

Salo muisti edellisen kerran, jolloin Benton oli jäänyt yksin hotellihuoneeseen.

- Tulethan todella...

Benton hymyili ja vastasi myöntävästi. Mikäli hänestä riippuisi, hän ei tulisi jättämään tätä viehättävää suomalaisnaista.

Saavuttuaan poliisilaitokselle Salo käveli suoraan Paavolan huoneeseen, jossa rikostutkija istui pöytänsä takana ja selaili papereitaan.

- Huomenta., Salo tervehti.

Paavola ei näyttänyt olevan huomaavinaankaan häntä. - Istu, hän sentään mumisi kääntämättä edes katsettaan tulijaan.

- Niin, nyt taitaa se sinun löytynyt amerikkalaisesikin saada hommia, rikostutkija vihdoin sanoi ja alkoi kertoa viimeisten tuntien tapahtumista.

Saarisen ja Salon jutellessa keskenään ufotutkija Harry Benton oli hotellissa lopettelemassa ulkomaanpuheluaan. Hän oli soittanut Yhdysvaltain Kansalliseen Ufotutkimusinstituuttiin ja saanut kuulla, että hänen tuekseen oli muutama tunti aikaisemmin lähtenyt joukko erikoismiehiä. Miehet istuivat parhaillaan Yhdysvaltain ilmavoimien kuljetuskoneessa matkalla Eurooppaan.

- Aivan niin, kaikki varusteet menivät, Benton selitti. - Ne ovat järven pohjassa. Jos voit toimittaa uutta materiaalia, täällä olisi sille käyttöä.

Bentonin esimies, professori Bill Ford, oli helpottunut ystävänsä löytymisestä ja lupasi toimittaa tälle kaikkea mahdollista apua.

- Saat seuraksesi joukon "liikemiehiä". Tunnetkin pari heistä. itäkää matalaa profiilia. Emme halua tästä suurempaa selkkausta kuin se jo on. Maamme pitää Suomea ystävällismielisenä valtiona. Jos paikalla on myös vastapuoli, niin kuin kerroit, suomalaiset ovat vaikeassa tilanteessa. Miehemme ovat saaneet ohjeet toimia maltillisesti. He voinevat luottaa tukeesi?

- Tottakai. Pidän silti asian tieteellistä puolta edelleen kaikkein tärkeimpänä. Voimme saada aivan uskomattomia tuloksia. Niitä ei pidä vaarantaa politiikan takia.

Bill Ford ymmärsi ystäväänsä. Vaikka hän kuuluikin tiedustelujärjestöön, hän oli ennen kaikkea tiedemies. Ja kukaan tiedemies tuskin voisi olla innostumatta, jos hänelle tarjottaisiin tilaisuutta ensihavaintojen tekemiseen maapallon ulkopuolisesta elämästä. Ja juuri siitä nyt oli kysymys.

- Aivan niin. Tiede ensiksi, politiikka sitten, Ford vastasi ja toivotti lopuksi ystävälleen hyvää ufonmetsästysonnea.

Lopetettuaan puhelun Benton tutki, olivatko hänen lämpöpattereille asetetut vaatteensa jo kuivuneet. Paksuimmissa vaatekappaleissa tuntui vielä hieman kosteutta, mutta silti omat vaatteet - kosteat ja ryppyisetkin - olivat paremmat kuin jonkin maajussin vanhat tamineet, jollaiset Benton oli edellisenä iltana saanut lainaksi. Benton pukeutui ja lähti poliisiasemalle.

Rikostutkija Paavola oli juuri lopettamassa selostustaan Salolle, kun Benton saapui huoneeseen. Miehet tervehtivät toisiaan. Juuri nyt Paavolalla olisi ollut hyvä tilaisuus kysyä, oliko Benton todella nähnyt ruumiin rouva Pekkarisen hukkumispaikalla, niin kuin Salo oli aiemmin kertonut. Tällainen kysymys oli monesti pyörinyt Paavolan mielessä. Nyt rikostutkijalla oli kuitenkin niin kova kiire neuvotteluun miestensä kanssa, että hän ei muistanut koko asiaa. Sillä ei toisaalta ollut enää kovin suurta merkitystäkään, sillä eiväthän poliisit olleet vainukoirankaan avulla löytäneet mitään, vaikka he olivat käyneet kaksi eri kertaa onnettomuuspaikalla.

Sen sijaan että olisi kuulustellut Bentonia Paavola ehdotti, että Salo ja Benton menisivät sairaalaan haastattelemaan kätensä loukannutta nakkikauppiasta. Poliisi oli nimittäin ollut koko aamun niin työllistetty, ettei naista ollut vielä ehditty kuulla.

Paavolaa hieman harmitti ventovieraan ulkomaalaisen sotkeminen mukaan tutkimuksiin, sillä sellainen oli periaatteessa poliisin ohjesääntöjen vastaista. Toisaalta Anja Salokaan ei kuulunut poliisivoimiin vaan oli riippumaton ulkopuolinen tutkija. Niinpä Paavola järkeili mielessään, että mikä oikeastaan esti riippumatonta tutkijaa valitsemasta vapaasti itselleen avustajaa; sellainenhan amerikkalaisen voitaisiin katsoa olevan. Avustajasta päättäminen, ja vastuu tästä päätöksestä, ei siis kuuluisi poliisille.

Rikostutkija Paavolan aloitellessa taktiikkapalaveriaan ja pohdiskellessa avustajien käytön vastuukysymyksiä Salo ja Benton olivat jo matkalla sairaalaan. He aikoivat haastatella kätensä loukannutta naista, vaikka heillä ei ollut aavistustakaan miten loukkaantuminen oli tapahtunut, ja liittyikö tapaukseen ylipäätään mitään selvittämätöntä.

- Kuulehan Harry, Salo sanoi. - Saisiko mittalaitteillasi mitään havaintoja ihmisestä, jos tämä olisi ollut tekemisissä avaruusolennon kanssa? Näkisikö sen jäljestä päin?

- Benton katseli syyskuun aamuauringossa loistavaa värikästä lehtipuumaisemaa auton saapuessa sairaalan puistoalueelle. Oltuaan hetken aivan kuin omissa ajatuksissaan hän vastasi:

- En ole varma. Riippuu tilanteesta. Vieraasta olennosta on voinut jäädä uhriin jotain, joka näkyy mittareissa. Se voi olla hiukkanen hänen puvustaan, aseistaan tai laitteistostaan. Mutta voi myös olla, ettei mitään jälkiä ole. Sitä on mahdotonta sanoa etukäteen.

- Voisitko tutkia tämän naisen?

- Kyllä, jos minulla olisi välineitä millä tutkia. Laitteistot menivät kaikki troolarin mukana. Saan ehkä lähiaikoina uutta kalustoa, mutta sitä ennen...

- Uusia laitteita? Mistä?

Benton mietti hetken. Sitten hän päätti uskoutua suomalaistutkijalle ja kertoi lyhyesti avustajaryhmästä, joka oli jo matkalla Savon pääkaupunkiin.

Anja Salo oli hämmästynyt. Hänen olisi tehnyt mieli kysyä, miten tieteellinen järjestö sai käyttöönsä erikoismiehiä. Hän ei kuitenkaan uskaltanut esittää tätä koskevaa kysymystä, sillä hän pelkäsi, että Benton paljastuisi muuksi kuin miksi hän oli itsensä esittänyt. Yhteistyö CIA-miehen kanssa tai CIA:n sotkeminen mukaan tutkimuksiin ei kuulunut Salon suunnitelmiin. Kyseinen järjestö oli aikoinaan sotkenut hänen suunnitelmiaan puuttumalla hänen retkikuntansa tieteellisiin tutkimuksiin Etelä-Amerikassa.