5. Uusi tapaus

Professori Haapojan tytär Laura ja hänen toverinsa Pirkko pakkasivat tavaroitaan suuriin kasseihin. Mukaan sullottiin yhtä ja toista, jota viikonlopun aikana voisi tarvita. Vastikään viisitoista vuotta täyttäneet tytöt olivat saaneet vanhemmiltaan luvan olla kahdestaan yötä Lauran perheen kesämökillä. Aivan helpolla lupa ei ollut hellinnyt, mutta koska mökki ei ollut kovin kaukana, ja koska siellä oli sähköt, puhelimet ja muut mukavuudet, eivät vanhemmat lopulta olleet keksineet mitään syytä kieltääkään hanketta.

Saavuttuaan mökille tytöt panivat ensi töikseen saunan lämpiämään. He olivat molemmat innokkaita uimareita, ja vaikka oli kylmä syksy, eivät he jättäisi käyttämättä tilaisuutta pulahtaa vilpoiseen järveen.

Tyttöjen ilta sujui tavanomaisissa merkeissä. He paistoivat takassa makkaraa, keittivät teetä, söivät eväitään, kuuntelivat radiota ja lueskelivat vanhoja lehtiä, joita kesäisiltä käynneiltä jää mökeille.

- Katsos tässä, sanoi Laura ojentaen vanhaa 70-luvun muotilehteä. - Pukisitko tällaisia vaatteita päällesi?

- Ehkä, mutta kouluun en noissa lähtisi.

- Etkö? Nehän ovat muotia. Katsos tätäkin. Kaverithan katsois naama vihreänä kateudesta.

- Naama vihreänä, ehkä, mutta jostakin muusta kuin kateudesta. Hah, hah. Inhosta mieluummin.

Nyt Lauraakin jo nauratti:

- Hei, perustetaan Inho-Vaate osakeyhtiö. Tehdään vanhan näköisiä vaatteita ja myydään. Kirjoitetaan mainoksiin, että takaamme naamanne vihreyden.

- Niin ja kavereittenne naamojen.

Tytöt nauroivat kippurassa ja jatkoivat vitsailua vaatteista ja muustakin. Vähitellen nauru alkoi aiheiden loppumisen vuoksi käydä yhä väkinäisemmäksi, kunnes se loppui kokonaan, ja tytöt jatkoivat lehtiensä tutkiskelua omissa oloissaan.

- Hei sauna! Sinun vuorosi käydä lisäämässä puita, Pirkko sanoi keskeyttäen hetkeksi lehden tutkimisen. - Katso samalla paljonko siellä on lämmintä.

Sauna oli noin kolmenkymmenen metrin päässä päärakennuksesta. Ulkona alkoi jo olla hämärää. Tuuli taivutteli pihakoivuja, joista jo osa lehdistä oli tippunut. Muutama keltainen lehti lensi sisälle ovesta Lauran lähtiessä lisäämään puita. Pirkko otti mukavamman asennon sängyllä ja syventyi tutkimaan vanhaa artikkelia Beatles-yhtyeestä.

Muutaman minuutin kuluttua Laura palasi.

- Lämpö taitaa jo riittää. Panin uunin aivan täyteen, hän sanoi istuttuaan nojatuoliin ja otettuaan vanhan Seura-lehden käteensä. - Mitä sinä oikein luet?

- Kuule, täällä on tosi kiva juttu Beatlesistä. Minä en tiennytkään, että ne oli noin suosittuja. Onko sinulla yhtään heidän levyjään?

- Ei. Onko sinulla?

- Ei ole. Isällä taitaa olla pari. Beatlesit, kuka niitä enää ostais. Tyypithän on vanhoja ukkoja, yks jo haudassakin. Kuuskytluku, sehän on kivikautta.

- Niin, Rolling Stones, vierivät kivet, sekinhän viittaa kivikauteen.

Pirkkoa nauratti. Hänen muutamaa vuotta vanhempi veljensä kuunteli melko paljon 60-luvun musiikkia, ja hänen vanhemmillaankin oli suuret pinot levyjä noilta ajoilta. Oli hän itsekin niitä joskus "heikkoina hetkinään" kuunnellut, vaikka asiasta ei kannattanutkaan kavereille paljon hiiskua. Ne kuin eivät tuntuneet ymmärtävän kuin teknoa.

Pirkon koti oli varsin varakas. Hänen vanhempansa omistivat hyvin menestyvän teknisen alan yrityksen. Mikään jättiläistehdas se ei ollut, mutta riitti kuitenkin takaamaan kohtuullisen elintason perheelle. Niin kuin yrittäjillä yleensä, myös Pirkon vanhemmilla oli useimmiten niin kiire yrityksen asioissa, että perheelle ei tahtonut jäädä aikaa. Yhteisiä lomahetkiä vietettiin milloin ulkomaanmatkoilla milloin isovanhempien luona maalla. Kesämökkiä perhe ei ollut hankkinut, sillä Pirkon isä oli sanonut, että ei yrittäjällä ole aikaa mökillä vetelehtiä.

Pirkon vanhemmat eivät olleet lainkaan pahoillaan siitä, että heidän tyttärensä oli ystävystynyt professoriperheen tyttären kanssa. He ajattelivat, että vaikka sivistys ei suoranaisesti olekaan tarttuvaa, ei siitä haittaakaan ole. He itse olivat lähtöisin varsin vaatimattomista oloista, vaikka olivatkin hyvin koulutettuja.

Ilta pimeni nopeasti, ja vähitellen saunakin oli riittävästi lämminnyt. Vaikka kumpikaan tytöistä ei sitä ääneen sanonut, heitä molempia hieman jännitti käydä yksin saunassa näin illalla. Sinne ei ollut vedetty sähköjä, ja niinpä ainoastaan pari kynttilää valaisi löyly- ja pukuhuonetta. Polku rantaan oli täysin pimeä, ja kesti aikansa ennen kuin tyttöjen silmät tottuivat näkemään sen verran, että he pystyivät kulkemaan siinä. Onneksi apuna oli sentään taskulamppu.

Saunassa oli mukavan lämpöistä, eivätkä Laura ja Pirkko pitäneet mitään kiirettä. Aikaahan oli vaikka seuraavaan aamuun. Tytöt lisäsivät välillä löylyä.

- Eiköhän sentään käydä uimassa, kun on tänne asti tultu, sanoi Pirkko ja nousi lauteilta. Hän astui ulos saunan ovesta lähtien kävelemään rantaan päin. Laura seurasi häntä.

Tytöt kävelivät pimeällä laiturilla hiljaa ja varovasti. Tuuli humisi puissa ja aallot loiskuivat rantakiviä vasten. Tunnelma oli kieltämättä hieman pelottava. Harmaa kylmä vesi tuntui huokuvan salaperäistä uhkaa.

- Uskalletaanko me? Eikö se ole liian kylmää?, epäili Laura.

- Höpsis. Nopeasti vain. Samalla Pirkko jo laskeutui alas portaita ja seisoi kainaloitaan myöten järvessä. - Tule perässä, hän kehotti toveriaan.

Laurakin laskeutui veteen, mutta nousi saman tien pois. - Liian kylmää minulle. Juoksen saunaan. Tule perässä.

Saunan lämpö tuntui ihanalta kylmän kastautumisen jälkeen. Lämmin vesi oli tosi lämmintä. Mutta mihin Pirkko jäi? Odotettuaan hetken, Laura päätti lähteä ulos katsomaan. Pirkolla oli joskus outoja tapoja. Ehkä hän nytkin istui laiturin päässä tähtiä katselemassa tai muuten vain haaveilemassa.

Laura otti saunan eteisestä taskulampun mukaansa ja astui ulos pimeään syysiltaan. Saunassa käynnin jälkeen ilma tuntui nyt, jos mahdollista, entistäkin kylmemmältä.

- Pirkko hei! Tulehan nyt! Ei kai me koko iltaa viitsitä täällä saunalla vetelehtiä. Lähdetään kuuntelemaan radiota.

Kukaan ei vastannut. Kuului vain aaltojen pauhua. Tuuli tuntui yltyneen.

"No mitä se Pirkko nyt taas on keksinyt", Laura mietti kävellessään lamppu kädessään kohti laiturin päätä.

Samassa hän näkikin Pirkon. Tämä makasi laiturilla kyljellään ja tuntui kurkottelevan kädellään jotakin veden pinnasta.

- Putosiko sinulta jotakin? Minäpä näytän lampulla.

Laura suuntasi lamppunsa valokeilan kohti Pirkkoa. Pirkko näytti jotenkin oudolta. Miksi hän oli noin? Laura astui askeleen lähemmäksi ja tuijotti pari sekuntia. Samassa häneltä pääsi pitkä hysteerinen parkaisu ja hän lähti pakenemaan kohti rantaa. Hänen toverinsa veren tahrima ruumis ja kuolleiden kasvojen kauhuun vääristynyt tuijotus oli näky jota hän ei koskaan tulisi unohtamaan.